maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesäkuun kuulumisia

Ajatukset pääsykokeesta ovat olleet melko pintapuolisia, jonkinlainen luovutuksen tunne on ehkä vallannut mielen. Vielä pitää odottaa tuloksia reilut pari viikkoa. Ensi vuonna kuvaan astuvat kiintiöt harmittavat tosi paljon, lääkishaaveet käytännössä kaatuvat siihen monen alanvaihtajan osalta. Jos onnistuisin saamaan tänä vuonna paksun kirjeen, niin hämmennys olisi melkoinen. Oman elämän olosuhteet ovat nimittäin tällä hetkellä niin opiskeluvastaiset kuin vain voi olla. Mutta...enpä anna sen häiritä, asiat järjestyy jos niin kävisi.


Ajattelin syksyllä osallistua avoimen yliopiston kursseille, jos vaan löytyisi joku sellainen kurssi millä saisi jotain hyväksilukuja lääkiksestä. Vielä en ole tarjontaa ehtinyt kovin laajasti tutkia.


Töissä riittää hommia mukavasti. Ei liikaa, vaan juuri sopivasti. Kesäkuu on hyvin reissutäyteinen. On lähimaiden matkustusta sekä Aasian reissua.

4 kommenttia:

  1. Aika vähän on kursseja, jotka saa hyväksiluettua lääkiksessä, jotkut biokemian ja molekyylibiologian kurssit ehkä. Aiemmista korkeakouluopinnoista voi yleensä hyväksilukea pakolliset ruotsin ja englannin kurssit, sekä ja muita kieliopintoja valinnaisiin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. vieläkö sinulla tämä suunnitelma vai aloitko tehdä muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!Alanvaihtosuunnitelmat jäissä. Vaihdoin työpaikkaa ja haen virtaa sitä kautta.

      Poista