maanantai 29. joulukuuta 2014

Loppuvuoden kuulumiset

Kiitos paljon tsempeistä edelliseen postaukseen liittyen! Asuntokauppojen osalta tarjoukseni on hyväksytty, eli minä ja lapset saamme uuden ihanan kodin helmikuun alussa. Olo on todella innostunut, mutta samalla epävarma - tuliko tehtyä erittäin järkevä vai erittäin tyhmä päätös? Minä luotan että järkevä päätös, vaikka asunnon ostoon liittyy riskitekijöitä yleisen taloustilanteen vuoksi. Mutta se ei pelaa joka pelkää ja minä olen päättänyt pelata!


Lukemiset sitten...hmm...Eilen kaivoin jopa kemian ja fyssan kirjat esille ja hieman selailin niitä sekä vanhoja kemian yo-kokeita. Orgaaninen kemia on minun kompastuskivi, siihen tarvitsee käyttää selkeästi eniten aikaa kemian osalta. En ole vielä tähän päivään mennessä saanut päähäni tarttumaan asioita funktionaalisten ryhmien osalta riittävästi. Onko teillä antaa suosituksia mistä orgaanista kemiaa kannattaa opiskella netistä? Opetustv:tä ja Khan Academyä olen käyttänyt. Onko muita hyviä sviuja?



Mutta nyt töiden pariin. Hyvää loppuvuotta ja vuodenvauihdetta kaikille lukijoille!!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Isoja juttuja...

Pitkän hiljaiselon jälkeen väliaikaraportin vuoro. Lukemiset edelleen ihan yhtä jäässä kuin edellisessä postauksessa, mutta selitykset lukemattomuudelle ovat hyvät. Olen maininnut blogissa aiemmin, että yritän saada elämän palikat oikeaan järjestykseen ja se projekti on vienyt aikaa ja energiaa. Palikat edelleen hakevat hieman itseään, mutta hyvällä mallilla mennään.


Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Mukaan mahtuu asumusero, äidin sairastuminen ja oma uupuminen töissä. Työasiat ovat nyt paremmalla mallilla uuden työnkuvan myötä ja äidin lääkitykset sairauden hoidossa on saatu kohdalleen. Asumuseron osalta mennään siinä, että tein tänään ostotarjouksen ikiomasta asunnosta. Apuva! Syksyn olen asunut vuokralla. Paljon on siis tapahtunut ja paljon tulee vielä tapahtumaan.